Mun uus keksipurkki ei saanut täytteeksi joulupipareita, mutta keksejä kumminkin. Meillä kun ei nuo joulupiparit oikeen tee kauppaa, niin ei niitä viitsi leipoa tai ostaakkaan. Purkki Hemtexistä. Katselin ensin jossain sisustuskaupasta samanlaista, mutta tekstinä oli cookies. Olisin ehkä tykännyt enemmän siitä, mutta ne olivat jo loppuneet kun menin sellaista hakemaan, joten ostin sitten tämän.
Puolet jäljellä
Raskausrintamalla puoli väli on ylitetty ja sen kunniaksi laitan ensimmäisen masukuvan tänne. Nyt kun tuota voi sanoa jo oikeaksi vauvamahaksi, niin kehtaa kuvan laittaa :)
20+0
Ensimmäiset selvät pienen pienet hipaisut ja kuplan puhkeamiset tuntuivat vasta rv 20+0, eikä niitä vieläkään mitenkään liikaa tunnu. No, ainakin ensiviikon ultraa odottelen vähän luottavaisemmin mielin. Kaipa siellä kuitenkin ollaan vielä elossa, kun mahakin tuntuu nyt kasvaneen.
18. päivä Elias täytti jo 9kk! Kovasti poika seisoskelee ja nyt hän on keksinyt, että niillä uusilla pienen pienillä ja TERÄVILLÄ hampailla on tosi kiva purra! Äidin mielestä se ei ole ihan yhtä kivaa, kun touhuaa jotakin ja yht`äkkiä poika puraisee milloin mistäkin. Ja vielä hauskempaa on, kun komennetaan tai näytetään suuttuneilta. No, kaipa se sitten joskus loppuu..
eli nyt menossa
21. raskausviikko
Sikiön paino: 325 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 16 cm
Koko pituus: 25 cm
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 16 cm
Koko pituus: 25 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 18 viikkoa vanha. Vaikka tähänkin asti sikiön aktiviteettitaso ja liikehdintä on vaihdellut runsaasti, vasta nyt sillä on myös univaiheita, mutta ei vielä tiettyä unikaavaa. Se nukkuu eniten kun sinä olet liikkeellä ja herää kun sinä asetut aloillesi. Jotkut sikiöt löytävät nopeasti suosikkinukkumisasennon.
Hienonhienot untuvakarvat peittävät nyt koko pään, kulmakarvat alkavat muotoutua. Tytöillä kohtu kehittyy valmiiksi tällä viikolla ja emätin muodostuu. Ruskeaa rasvaa, joka auttaa lasta säilyttämään lämmön syntymän jälkeen, kehittyy nyt ihon alle kaulassa, rintakehässä ja nivusissa.
VoIdemainen vahakerros, jota kutsutaan kinaksi, alkaa, peittää ihoa. Tämä sisältää kuolleita ihosoluja, lanugosoluja ja öljyä rauhasista. Se suojaa sikiötä mm. infektioilta. Kinaa voi olla vielä jonkin verran iholla synnytyksessä. Se tekee lapsen liukkaaksi, jolloin se voi helpommin kulkeutua synnytyskanavan läpi. Vastasyntyneillä on kinan jäänteitä ihopoimuissa.
NAINEN
Nyt olet puolimatkassa! Eikö olekin ihanaa tietää, että pieni lapsi sisälläsi tulee koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi? Jotkut tuntevat ensimmäiset potkut tällä viikolla, joidenkin täytyy odottaa vielä viikko tai pari.
Mutta pian pieni poikasi tai tyttösi alkaa antaa päivittäin viestejä viihtyvyydestään potkuin ja liikkein. Onko olosi lämpimämpi kuin tavallisesti ja hikoiletko enemmän? Se johtuu siitä, että kilpirauhasestasi tulee aktiivisempi: lepoaineenvaihduntasi on 20 prosenttia vilkkaampi kuin tavallisesti. Yöhikoilu auttaa jäähdyttämisessäsamalla kun jäteaineita poistuu. Muistathan juoda riittävästi!
19. raskausviikko
Sikiön paino: 220 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 13,5 cm
Koko pituus: 18 cm
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 13,5 cm
Koko pituus: 18 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 16 viikkoa vanha. Korvat pistävät hieman ulos päästä ja silmät asettuvat paikoilleen. Suolistoon kerääntyy jäteaineita, kuolleita soluja ja ruoansulatusnesteitä. Tätä kutsutaan mekoniumiksi, josta tulee lapsen ensimmäinen uloste. Sormenpäihin ja varpaisiin kehittyvät kullekin ihmiselle yksilölliset jälkensä.
Verenkierto on nyt täydessä vauhdissa. Napanuora kasvaa ja muuttuu paksummaksi, kun veri, joka antaa ravinnon sikiölle, kulkee suurella voimalla sen läpi. Elimistön puolustautumisjärjestelmä alkaa toimia ja tuottaa vasta-aineita. Nyt sikiö alkaa olla niin iso ja vahva, että tunnet sen potkut. Yleisesti ottaen aiemmin synnyttäneet tuntevat potkut aikaisemmin kuin ensisynnyttäjät, koska he tietävät mitä kuulostella.
NAINEN
Kun pidät hyvää huolta henkisestä hyvinvoinnistasi, pidät huolta myös syntymättömästä lapsestasi. Keho ja mieli ovat yhteydessä keskenään. Vain itse tiedät, mitä tarvitset ollaksesi onnellinen ja hyvinvoiva. Siksi kannattaa kertoa siitä myös kumppanillesi.
Hellä kosketus vaikuttaa aivojen mielihyväkeskukseen ja vapauttaa endorfiineja, ”onnen hormoneja”, joten anna aikaa nautiskelulle. Ottakaa kumppanisi kanssa tavaksi vaikkapa pieni hierontatuokio – se antaa teille myös mahdollisuuden olla lähellä toisianne. Käyttäkää hieroessa vaikkapa öljyä tai kosteusvoidetta.
Kun kohtu kasvaa, vatsan iho venyy. Joskus ihonalaiseen kerrokseen syntyy repeämiä. Nämä venymisjäljet –raskausarvet – ovat alkuun punaisia, mutta vaalenevat ja tulevat hopeanharmaiksi synnytyksen jälkeen. Raskausarpia voi tulla myös pakaroihin ja rintoihin, jotka myös kasvavat raskauden aikana.
Kohtu painaa nyt n. 320 grammaa ja istukka n. 170 grammaa.
Olo muuten samanlainen kuin viikko sitten, mutta väsymys on lisääntynyt taas viime päivinä. Olen ollut kuumeessa nyt pari päivää, että taitaa johtua siitä, mutta myös nämä pitkät pimeät illat väsyttävät helposti.
Liikkeitä ei vieläkään tunnu, mikä lisää huolestusta. En jaksaisi millään odottaa vielä kolmea viikkoa rakenneultraan.
Liikkeitä ei vieläkään tunnu, mikä lisää huolestusta. En jaksaisi millään odottaa vielä kolmea viikkoa rakenneultraan.
Suklaajuoma
Kuuma kaakao wienilaisittäin (4annosta)
Ainekset:
1½ dl kuohukermaa
9dl maitoa
3rkl hienoa sokeria
1rkl rommia tai konjakkia
250g hienoksi rouhittua taloussuklaata
1. Vatkaa kerma kevyesti ja jätä odottamaan
2. Kuumenna maito lähes kiehuvaksi suuressa kattilassa. Ota kattila levyltä ja vatkaa maitoon sokeri, alkoholi sekä suklaarouhe yhtä ruokalusikallista lukuunottamatta.
3. Annostele juoma neljään kupiin, nosta pinnalle kermavaahtonokare ja ripottele päälle loput suklaasta.
Minua ei ole tämän asunnon sisustaminen pahemmin kiinnostanut sen jälkeen kun aloin Eliasta odottaa.
Ennemminkin ajatukset ja haaveet ovat toivottavasti tulevassa OMAkotitalossa. Edellisiltanakin puhuimme miehen kanssa kahteen asti yöllä siitä, mitä me haluaisimme siihen tulevaan omaan taloon.
Lauantaina kutsuimme anopin ja appiukon kylään ja siinä siivotessa mies sitten alkoi puhumaan, että vaihdettaisiinko vähän sohvien paikkaa olohuoneessa. Minä en asialle kovin lämmennyt, mutta mies suostutteli minut edes kokeilemaan. Saahan ne sitten siirrettyä takaisin.
Nyt meidän olkkarissa näyttää sitten tältä ja onhan tuo vaihtelu ihan piristävää..
Ennen siis tuo pienempi sohva ja senkki oli toistensa paikoilla.
Kuvat otettu illalla, joten aika huonolaatuisia on.
Tässä vielä kuva vieraiden tuliaisista.
Tabletop
Lapsista on yleensä hauskaa paukuttaa pöytää kaikella mahdollisella, mistä vaan vähänkään ääntä irti saa. Äidistä se taas ei ole niin hauskaa, kun pöytään tulee näkyviin kolhu kolhun perään. Niinpä ajattelimme ensin itse väsätä jonkun suojan pöydälle. Pari kuukautta on kuitenkin kulunut -ilman suojaa- ja pöytäkin alkaa olla sen näköinen.
Jotenkin siinä itse tekemisessä on aina se vaiva, ettei sitä sitten tulekaan tehtyä. Katselin myös Stokken tabletop pöydänpäällistä, mutta se 55€:n hinta siitä muovin palasesta tuntui sen verran kalliilta, että unohdin sen aika pian.
Jokupäivä sitten istuin pöydän vieressä ja katselin kolhuja, joita tulee päivä päivältä lisää. Aloin siinä sitten ääneen miettiä, että "niin, onhan se tabletop aika kallis, mutta kyllä uusi pöytä maksaa aika paljon enemmän."
Siihen mies sitten tokaisi, että "onhan se ihan totta, käydään hakemassa se."
Niinpä meille sitten kotiutui tälläinen muovihökötys.
-Eihän se kovin kaunis ole, mutta jospa pöytä säilyisi hiuikan parempana.
Aika kuluu siivillä..ainakin taaksepäin katsottuna
18. Raskausviikko
Sikiön paino: 180 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 12 cm
Koko pituus: 17 cm
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 12 cm
Koko pituus: 17 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 15 viikkoa vanha. Uskomaton kasvu ja ruston kehittyminen luiksi jatkuu. Vastasyntyneellä on 300 luuta, mutta osa niistä kasvaa yhteen, joten aikuisilla luita on 206.
Korvat ovat paikoillaan ja untuvakarva peittää osan ihoa. Näissä karvoissa ei ole pigmenttiä, joten ne ovat aivan vaaleita. Joillain lapsilla on siitä jäänteitä syntymän jälkeen, erityisesti ihopoimuissa. Karvojen tehtävästä ei olla varmoja, mutta arvellaan, että ne auttavat pitämään paikoillaan voidemaista vahakerrosta, joka muodostuu lapsen iholle.
NAINEN
Jos olet päättänyt mennä ultraäänitutkimukseen, se tapahtuu aivan lähiaikoina (monille tämä voi olla jo toinen kerta). Useimmille se on upea kokemus. Monet kertovat, että lapsesta tulee todellisempi, kun sen voi nähdä omin silmin.
Moni tuleva isä kokee tämän ensimmäisenä kohtaamisena lapsen kanssa – oman lapsen. Ultraäänikuva voi lähentää isää ja äitiä toisiinsa – ja lapseensa.
Kohdun korkein kohta on nyt noin kaksi sormenleveyttä navan alapuolella.
Eli nyt olisi menossa jo 18. raskausviikko! Mihin nämä viikot menevät?
Olo on kuin ei raskaana olisikaan, joten senkin vuoksi tuntuu tämä raskaus aina välillä "unohtuvan". Liikkeet ei vielä tunnu ja vatsakumpukaan ei ole pahemmin kasvanut, ainakaan niin että ulkopuolisillekkin näkyisi muuta kuin pömppis. Miten tuntuu, että Eliaksesta näkyi tässä vaiheesssa jo pieni vauvamaha? Sekin pistää epäilyttämään, että onko vatsassa asukkia, vaikka hänet on jo nähty ultrassa.
Elias täytti pari 1,5vkoa sitten 8kk ja keskiviikkona lähti myös konttaamaan kun isä jätti illalla vaippasilleen. Oli varman liian kylmä lattia mahallaan makoiluun, eikä vatsanahkakaan oikein luista ;) Nyt sitä onkin sitten harjoiteltu, eikä pienet esteetkään enää haittaa.
16. raskausviikko
Sikiön paino: 100 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 10 cm
Koko pituus: 12 cm
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 10 cm
Koko pituus: 12 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 13 viikkoa vanha. Vartalo kasvaa nyt huippuvauhtia ja jalat pitenevät samalla kun luusto vahvistuu. Myös lihakset vahvistuvat, joten pian voit tuntea sikiön vilkkaat liikkeet. Tällä viikolla korvat saavuttavat lähes lopullisen paikkansa ja ovat selvästi nähtävissä. Nyt pikkuinen näyttää aivan pienoiskokoiselta vauvalta. Iho on lähes läpinäkyvä, joten kaikki verisuonet kuultavat läpi. Iholle muodostuu ohut untuvakarva (lanugo), joka tulee peittämään koko kehon aina syntymään saakka.
NAINEN
Hyvästä ja terveellisestä ruokailusta seuraa monenlaista hyvää! Ruoka ei ole vain ravintoa, vaan myös tärkeä nautinnon lähde. Tässä vaiheessa raskautta voi olla viisasta tarkastella lähemmin, mitä syöt päivän aikana.
Valitettavasti arkisin voi olla niin kiire, ettei ruokaa tule valmistettua tuoreista raaka-aineista. Mutta juuri niitä te tarvitsette! Kuten varmaan tiedät, on tuoreiden raaka-aineiden ravintosisältö aivan toista luokkaa kuin valmistuotteissa ja puolivalmisteissa. Tuoreista raaka-aineista itse valmistettu ruoka sisältää yleensä myös vähemmän suolaa. Tämän tulisi olla se hetki, jolloin ryhdyt tosissasi kiinnittämään huomiota ruokaasi – se on hyväksi myös sikiölle.
Muista, että tuoremehu sisältää myös sokeria, ja että hiilihappopitoinen juoma turvottaa. Paras janojuoma on vesi. Huolehdi siis runsaan veden saannista joka päivä! Silloin vältyt myös turhilta kaloreilta.
Kohtu painaa 250 g ja sisältää 2,5 dl lapsivettä. Kohdun korkein kohta (fundus) on keskimäärin 8 cm navan alapuolella, mutta voi vaihdella suurestikin.
Eli nyt on menossa jo 16. raskausviikko. Kyllä tämä raskaus vaan menee paljon nopeammin kuin edellinen, kun menoa ja meninkiä riittää tuon pikku vipeltäjän kanssa. Ei edes meinaa muistaa mikä raskausviikko on menossa.
Nyt taitaa jutut jäädä entistä vähemmälle, kun mies on pari kuukautta lomalla. Ei oikein tule kirjoiteltua kun mies on kotona.
Keskiviikko-torstai päivät olimme Porvoossa katsomassa vanhaa kaupunkia ja yövyimme sellaisessa ihanassa pienessä mökissä. Meidän kamera unohtui tietysti kotiin, joten kävimme ostamassa pari kertakäyttökameraa. Nyt sitten odotellaan kuvia.. saas nähdä mitä niistäkin tulee!
Laitan tänne kuvia ehkä joskus jos saan ne kuvat jotenkin koneelle. Ainakin ostoksista voisin laittaa, kun ne omalla kameralla otin.
Turussa
Huomasin, että rattaidemme työntöaisa oli vääntynyt, joten ajattelimme käydä näyttämässä sitä liikkeessä, josta ne ostimme. Samalla olii tarkoitus käydä serkkuni luona, mutta sekin peruuntui. Turkuun päästyämme suunnitelmat vähän muuttuivat, sillä rattaissa ei ollut enää mitään vikaa! Ihmettelimme niitä ja mietimme, menemmekö lastentarvikeliikkeeseen, mutta koska emme enää huomanneet rattaissa vikaa, muuttui reissu shoppailureissuksi.

Mies halusi ehdottomasti Eliakselle tämän nahkatakin Zarasta.
Itse en yleensä mistään nahkajutuista välitä, mutta koska tämä mielestäni oli ihan jees ja mies sen ehdottomasti halusi, myönnyin siihen nahasta mielestäni aika kovasta hinnasta huolimatta.
Takin karvakauluksen saa myös pois.
Sitten ostimme Eliakselle talveksi tälläisen Wallaboon lämpöpussin rattaisiin. Meillähän on tämä sama pussi myös turvakaukaloon, ja tykkäsin siitä niin paljon, että halusin sen myös rattaisiin sopivana versiona.
Samalla katselimme vähän tuplarattaita ensikevättä varten, mutta niistä lisää myöhemmin.
Itselleni löysin pillifarkut, pari perus neuletta ja yhden miehen mukaan lepakkopaidan, sekä talveksi kivan kaulahuivin. Saas nähdä sopiiko huivi yhtään takkini kanssa, kun takissa on aika iso kaulus ja tuo huivikin on aika muhkea.
14. raskausviikko
Sikiön paino: 35 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 7 cm
Koko pituus: 8,5 cm
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 7 cm
Koko pituus: 8,5 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 11 viikon ikäinen. Etenkin aivojen etuosa kasvaa. Sikiön luuydin, maksa ja perna tuottavat verisoluja.
Sikiö kasvaa voimakkaasti ja liikkuu paljon. Vaikka tuleva äiti ei vielä tunnekaan sikiön potkuja, sikiö tuntee jo äidin. Kohtua varovasti painettaessa sikiö liikkuu. Varpaiden ja sormien kynnet ovat kehittyneet ja lapsella on jo hiuksia ja kulmakarvat.
NAINEN
Odottava äiti kasvaa myös, kohtu on nyt greipin kokoinen. Joidenkin mielestä kasvava vatsa vaatii totuttelua, onhan nykyajan kauneusihanne tikunlaiha. Keskimääräinen painonnousu raskauden aikana on 10-16 kg. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana painon ei juuri kuuluisi nousta, ja loppuajan sen tulisi nousta tasaisesti ja asteittain. Normaali painonnousu on 200–800 grammaa viikossa.
Jotkut raskaana olevan naiset kärsivät päänsäryistä, joista saa enimmäkseen syyttää progesteronia. Riittävä vedenjuonti ja päivittäiset kävelylenkit saattavat auttaa. Särkylääkkeistä parasetamoli on sopiva kaikissa raskauden vaiheissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
