2-vuotias

Kaksi vuotta sitten minusta tuli äiti, kun pieni ihana poikamme syntyi. Pojan syntymäpäivää juhlittiin minun ja mieheni perheiden kesken. Tässä muutama kuva koristeista ja tarjoiluista :)

Numeroilmapallo
(jonka kanssa piti tulla vaaleansinisiä ilmapalloja, mutta heliumilla täytettävät ilmapallot oli loppunut)


Askartelin paperista ja juuttinarusta tälläisen viirinauhan.

Ja tietysti vaaleansinisiä ilmapalloja ja "serpentiiniä"

Tarjolla oli suklaahyytelökakkua, karkkeja, 

pizzaa ja laskiaispullia

ja autot-täytekakku
-toinen tekemäni täytekakku ja senverran tuli taas opittua, että nuo nonparellit kannattaa laittaa vasta juuri ennen tarjoilua. Siinä vaiheessa ne olivat jo sulanut kermaan sinisiksi läikiksi. Kuva on otettu tuon autokuvan "liimaamisen" jälkeen, joten se ei ole vielä pehmennyt tuohon.


juomaksi E:n synttärijuomaa ja tietysti kahvia.

Nappasin itse muutaman kaksivuotiskuvan pojasta. Tässä pieni vilautus niistä.


Kenkiä kirppikseltä

 Tässä parit kengät, jotka löysin kirppikseltä jokin aika sitten. Molemmat on  vielä reilut, mutta pakko ostaa, kun halvalla saa ja kunnoltaankin olivat tosi hyvät :)


Kukkatennarit ovat vissiinkin Nextin mallistoa.

Ja vaaleanpunaiset Crocsit, niin voidaan kesällä sitten samistella tytön kanssa ;)

Timantit kruunussa

 Löysin käsityömessuilta ostamani swarovskin kristallit ja tuunasin vähän tytön kruunupipoa.

Pitsiä prinsessalle

 Tein tytölle ristiäisiin hiuspannan valkoisesta joustavasta nauhasta, kun en mistään löytänyt joustavaa pitsiä. Nyt vihdoin sellaista löysin ja heti oli pakko tehdä muutama hiuspanta.

Tässä on leveämpi pitsi ja näyttävämpi kukka
Ja tässä taas kapeampi pitsi ja yksinkertaisempi kukka
 
Mustaa en vielä tehnyt valmiiksi, kun ei juuri nyt ole tiedossa mitään mihin tämän laittaisin. 
Jouluna olisin punaisen hameen kanssa laittanut mielummin tämän mustan pannan kuin vaaleanpunaisen kukan, mutta silloin en vielä ollut törmännyt noihin pitseihin.

Tässä vielä kuva tuosta ensimmöisestö leveämmästä hiuspannasta tytön päässä.
Mielestäni nämä ovat söpöjä tytöllä, varsinkin kun ei noita hiuksiakaan liikaa ole kerinnyt kasvamaan ;)

Silverjungle

 Tilasin Silverjunglen alesta tytölle jemmaan tämän ihanan sydänpaidan ja siihen sopivat pallosukkahousut. Hame on H&M:stä. Setti on nyt pojalle sopiva, joten vähän saa tyttö vielä niihin kasvaa, mutta pakko oli vaan taas ostaa :)
 
 
Pojalle tilasin tähtisetin. Kuvassa näkyvien lisäksi vielä turkoosit tähtisukkahousut, mutta niitä ei nyt tullut kuvattua.
Joo, hiukan spooky toi kasvojenpoistomuokkaus, 
mutta en nyt parempaankaan pystynyt :D


Elloksen tilaus


 Jokin aika sitten Elloksella oli tarjous, jolla sai koko tilauksesta -40%. Tilasin sieltä sitten lapsille muutaman vaatteen.

Tämä Milla velourjumpsuit oli mielestäni  niin ihana
(tuota milla merkkiä lukuunottamatta),  
että otin näitä tytölle kolmessa seuraavassa koossa.


Pojalle ja tytölle sukkia, joissa oli kivat värit, mutta ei kyllä ole mitkään erityisen joustavat sukat. 
Ja tytölle sukkahousuja. Nämä oli niin hyviä sukkahousuja, että tilasin myös seuraavassa koossa jemmaan :) Joustavat -mutta kuitenkin napakat ja pehmeät pesuista huolimatta.
Adidas Sininen/mariini Collegeasu
Ja vielä pojalle Adidaksen puku olo-asuksi.

Syötävän suloiset kengät

Tyttö on alkanut nousta seisomaan, joten tuli vähän katseltua netin tossu ja kenkävalikoimaa. Törmäsin muutamaan minulle uuteen merkkiin, joilta löytyikin tosi suloisia kenkiä.

Pediped Originals -ensiaskelkengät on palkittu jalan tervettä kehitystä edistävinä jalkineina. Hyvät ensiaskelkengät ovat pehmeät ja nahkapohjaiset, joissa lapsen jalka saa kehittyä luonnollisesti. Pediped Originals -kengät sopivat sekä ulko-, että sisäkäyttöön.

Kengän ulkopinta ja vuori ovat laadukasta pehmeää nahkaa. Tarralla suljettava nilkkaremmi on helppo säätää juuri oikeaan mittaan.
Pediped Originals -kengät (koot 17-21) ovat ihanteelliset ensikengät. "Paras valinta avojalkojen jälkeen".
Käsitys jäykistä, kovapohjaisista ja korkealle nilkkaan ulottuvista ensiaskelkengistä on vanhentunut. Nykysuositusten mukaan lapsen olisi parasta opetella kävelyä paljain jaloin. Silloin kun se ei ole mahdollista, tulisi jalkaan pukea pehmeät nahkapohjaiset kengät tai tossut.
Ensiaskelia opetellessa on tärkeää että lapsen jalka voi aistia lattian. Pediped Originals -kengän pehmeät pohjat antavat jalan taipua kuten paljain jaloin kävellessä. Pediped-kengissä pienten jalkojen lihakset saavat harjoitusta ja kehittyvät luonnollisella tavalla.
Rohkaisemme käyttämään Originals-mallia mahdollisimman pitkään. Kun lapsi oppii kävelemään on aika siirtyä tukevampaan Grip & Go -malliin.

Teksti ja kuva lainattu bebes.fi

Pediped:illä on toinen toistaan suloisempia jalkineita, joista useimpia on saatavana sekä pehmeällä, että tukevammalla mallilla.




      




 Muita söpöyksiä löytyi esimerkiksi


Agatha ruiz de la prada



Umi Etude 


See kai run

See kai run



Ja nämä Bundgaardit täytyisi saada!
 Jos jollakin pyörii nurkissa ylimääräiset, niin olisin kiinnostunut :)

Valokuvia

Ajattelin päivällä, että otan tytöstä muutaman kuvan, kun poika oli päikkäreillä. Laitoin vaatteet ja kaikki valmiiksi ja aloin kuvailemaan. Pian kuitenin huomasin, että kamerasta on akku ihan lopussa. No, ajattelin kuitenkin kuvata sen verran kun akku kestää. Muutaman kuvan napattuani kamera ilmoitti, että muistikortti on täynnä. Eikun äkkiä poistamaan muutama huono kuva ja taas sai räpsittyä pari kuvaa. Aika epätoivoista touhua se oli, mutta oli siellä muutama ihan onnistunutkin otos.




Meidän talvivaatetusta

Talvivaatteet alkaa pikkuhiljaa olla kasassa ja pari kertaa on tullut päälläkin pidettyä.


Pojalle on talveksi turkoosi(space) Molo Kids toppahaalari ja sen kaveriksi Tuulintain musta-turkoosi kuplahiippis sekä kovemmille pakkasille Reimatec+ toppahanskat. Vielä pitäisi ohuemmat mustat talvihanskat ostaa.

Poika oli kyllä innoissaan uudesta "auto-akista"
 Kenkiä mietin pitkään, kun ei ole vielä pahemmin kerinnyt lasten kengistä kokemusta karttua. Ecco-tyyppiset tarrakengät vai kuomat. No, päädyttiin lopulta mustiin kuomiin ja vielä ainakin olen ollut ihan tyytyväinen valintaan :) 
Kovemmille pakkasille on viimevuotinen Fredriksonin Ransu-hattu, joka tuntui nyt pysyvän päässä vähän paremmin kuin viimetalvena :) Kuvassa alla Kivat silky merinovilla kypärälakki.


 Toppatakkina pojalla on Mini A Turen ruskea anorakki. Housuja en vielä ole ostanut, kun en osaa päättää minkä väriset ostaisin. Lakin olen tehnyt itse ja hanskat ovat Reimatecin.

 Tytöllä on haalarina tämä Mini A ture.
 Pipo Tuulintain, kintaat Elsa Pitkänen ja töppöset Reiman.



Itselleni ostin talveksi Espritin kerman värisen untuvatakin ja 
Vagabondin nahkanilkkurit.