Kesälomareissuja

Meillä on tällä viikolla menoa ja meininkiä. Maanantaina lähdettiin ajelemaan mökille, jossa oltiin yksi yö. Muistoksi saatiin monta kutittavaa hyttysenpistosta, jotka on jo raavittu verille (toivottavasti ehtii parantua viikonloppuun mennessä..) 
Tiistai aamuna klo 6.30 lähdettiin kohti Turun satamaa ja hypättiin laivaan.  Menossa mukana oli Elias, minä, mun äiti ja pikkuveli, äidin kaveri ja 2 lasta + niiden kaverit.


Ensimmäiseksi mentiin tietysti syömään aamupalaa (joka oli ihan perus aamupala, ei mielestäni niin hyvä kuin hotelleissa.)
Ja Elias sai nuolla lautaset ;)

Istuttiin ja juteltiin, kunnes tuli Eliaksen ekojen päiväunien aika. Sitten syötiin, vaihdettiin vaippa ja mentiin katselemaan kauppoihin. 

Klo 13.30 laiva saapui Maarianhaminaan,


 jossa vaihdettiin laivaa takaisin palaavaan Silja Europaan


Ja taas mentiin syömään. Ruuasta en oikein kyllä saanut kauheasti irti, mutta jälkiruokapöytä oli kyllä hyvä. Itse sai tehdä jäätelöpalloja, oli juustoja, hedelmiä, marjoja, mansikkarahkaa, suklaamoussea, pannacottaa yms.

Sitten mentiin Eliaksen kanssa Laivan kannelle. Elias otti päiväunet ja minä luin lehteä ja otin muutaman kuvan.





Koitettiin saada meistäkin kuva, mutta Eliasta kiinnosti paljon enemmän vesi kuin kamera.


Taas mentiin kiertämään kaupat. Tällä kertaa mukaan tarttui Eliakselle hieno vaunulelu



ja hoitolaukkuun ruokalappu


Ja tietysti vähän karkkia.


Seitsämän jälkeen laiva olikin jo Turussa, josta ajeltiin kotiin. Nyt ollaan pari päivää kotona ja koitetaan siivoilla, pakata, pestä pyykkiä ja opetella nukkumaan*, jotta perjantaina päästäisi lähtemään kohti Nurmesta kylpylä Bombaan.


*Elias on alkanut heräilemään yöllä parin kolmen tunnin välein ja sylkee tuttia pois kunnes saa maitopullon ja nukahtaa uudelleen. Maitoa ei kuitenkaan mene kuin n. 50ml, joten nälästä ei taida olla kyse. Itse olen tosi väsynyt tähän, koska välillä menee jopa 2 tuntia(aika harvoin) , ennen kuin nukahdan uudelleen ja pian saakin taas herätä.
Eilen sitten päätin, että ne yösyömiset loppuu. Aamuyöstä voin kerran antaa pullon, mutten enää parin tunnin välein. 
Illalla sitten syötiin kunnon puuroannos ja maitoa päälle ja mentiin nukkumaan. Yllättäen poika kuitenkin heräsikin vasta klo 4.30 ja silloin annoin pullon. Sitten nukuttiin taas aamuun asti. Taisi poika ymmärtää, kun illalla sanoin, että ensiyönä sitten nukutaan eikä syödä ;)
No, saas nähdä miten pari seuraavaa yötä menee. 

5kk mittarissa

Elias täytti 5kk, joten meillä oli myös 5kk neuvola. Kaikki oli hyvin ja pituuttakin oli tullut taas kuukaudessa
3cm lisää. Mitat olivat siis 67,5cm ja 7505g

Molempiin reisiin tuli piikit ja viimeinen rota-rokote saatiin. Yöllä nousi pieni lämpö ja Elias valvotti meitä ensimmäisen yön sairaalasta kotiutumisen jälkeen, muttei kuitenkaan onneksi itkenyt ja kitissyt, vaan tyytyväisenä jutteli kun pääsi äidin ja isin väliin yöksi  "Jee!"


Neuvolareissun jälkeen lähdettiin kaupunkiin hakemaan Eliakselle isompia vaatteita

Ei siellä kyllä oikein mitään ollut, paitsi nämä Kappahlin farkut. 
Hennesilläkin oli tosi huonosti kokoja ja värejä ihan perus bodyista.
Toivottavasti syysmallistot tulevat pian kauppoihin, että päästään ostelemaan Eliakselle uusia vaatteita, kun vahat alkavat kiristää jo ikävästi. Loppukuussa olisi tiedossa matka Nurmekseen kylpylä Bombaan ja ajattelimme joko matkalla, tai sitten elokuun alussa mennä Tampereelle Ikeaan ja Ideaparkkiin, josko siellä olisi vähän suuremmat valikoimat kuin täällä.

Minulle sukkia ennnen kuin  lyhytvartiset kaupoista häviävät

tässä vielä kuva Eliaksen tähtilakanoista sängyssä.
-Tykkään!

Ostoksia ostoksia

 Lyhythihainen tunika Only, Jim & Jill
Farkut H&M, farkut on tosi mukavat ja joustavat jalassa, mutta mielestäni ne saisivat olla polvista alaspäin vähän                           
                             tiukemmat. No, eipä hintakaan (19.95€) mikään päätä huimaava ollut.
Valkoinen trikoopaita GT
Huivi GT
Vaaleanpunainen trikoopaita Only

T-paita ja hame H&M

Paidassa oli mielestäni aika kivat hihat

Ja Eliakselle pari tiikeri-yöpukua ja perus valkoinen body H&M

Baby art

Löysin kirppikseltä 5€:lla tälläisen Baby art kit pakkauksen ja ajattelin kokeilla, mitä sillä saa aikaan.

Ensin tehtiin kumimainen muottimassa purkkiin. Lapsen käsi (tai jalka) laitettiin massaan ja odotettiin pari minuttia kunnes massa jähmettyi

Sitten käsi irrotettiin varovasti, jolloin sinne jäi muotti

Johon kipsiaine laitettiin. 

Seuraavana päivänä, kun kipsiaine oli kuivunut kunnolla, muotti irrotettiin purkista

Ja paloja irroittelemalla sisältä paljastui, millainen kipsikäsi siitä tuli


Muuten kädestä tuli kiva, mutta keskisormen päästä puuttuu pala. Se on ehkä osunut purkin reunaan, tai liikkunut siellä.
Vielä pitäsi maalata pakkauksessa ollut puupala, niin saisi kiinnitettyä kipsikäden siihen.

Kirjurinluodossa

Käytiin Eliaksen kanssa mun siskon ja siskon lapsien kanssa Porissa Kirjurinluodossa Katsomassa eläimiä ja Pelle Hermannin puistossa leikkimässä.


 Siellä oli myös jotakin tapahtumaa lapsille Jazz viikon merkeissä.






 Eliaksen päivä meni suurimmaksi osaksi vaunuissa ja sylissä, mutta kyllä me vähän keinuakin kokeiltiin..

 kuva mummilan keinusta

minulla oli päällä:
Valkoinen toppi H&M
Pinkki toppi GT
Farkut H&M

Eilisen päivän saalis

Oltiin siskon kanssa kaupungilla kiertelemässä ja taas kun ei olisi kauheasti rahaa laittaa vaatteisiin, niin niitä olisi löytynyt parit kivat kengät, farkut, paitoja yms ... 
Tässä kuitenkin muutamia ostoksia


 Eliakselle farkkucaprit Kappahlista

 Mulle bikinialaosa -50% Lindex

Perus valkoinen t-paita H&M

ja toppi H&M

 Muistaakseni Fanletin poistomyynnistä Lumemen kevyesti päivettävä vartaloemulsio 3€
ja hiusvaha 1€ -pakko ottaa kun halvalla sai :)


Sitten ostin Maxfactorin ripsivärin. Pari kertaa käytettyäni ihmettelin, että se näyttää jotenkin vähän oudolta, sitten huomasin ostaneeni vahingossa TUMMAN SINISEN ripsivärin! Noo.. pakko se kai on käyttää kun oli  mielestäni ainakin aika kallis, eikä se ripsissä niin siniseltä näytä : /

Seuraavaksi taitaa tulla postausta kipsihommista ;)


Julbo looping


Ostettiin Eliakselle aurinkolasit. Ei olla vielä päästy niitä testaamaan ulos, mutta sisällä niitä kokeiltiin ja ihan tyytyväisenä poika niillä katseli. 


 Jospa tänään päästäis testaamaan uloskin, kun pitäisi olla ihan hieno ilma.

Tässä vielä tälläinen tuoteseloste jonkun myyjän sivuilta. Hintaa laseilla olen nähnyt 34-39€. Itse tilasimme Partioaitasta, kun siellä oli lasit tarjouksessa 29.90€ (norm. 39€)


Turvalliset Julbo Looping -aurinkolasit läpäisevät 5 % auringonvalosta. Kaikissa Julbo Looping aurinkolaseissa on 100% UV suoja. Looping-laseissa on peilipintaiset Spectron 4-polykarbonaattilinssit. Linssit ovat optisesti yhtä laadukkaat kuin parhaissa aikuisten laseissa. 

Litistetyt aisat pysyvät hyvin, eivätkä paina lapsen päätä pipon alla tai päiväunilla. Käytä kummin päin tahansa, lapsikin saa itse lasit päähänsä. Lasit ovat kevyet ja iskunkestävät. Aurinkolaseissa ei ole saranoita ja taakse kiinnitettävä joustinnauha takaa optimaalisen istuvuuden ja suojan.
Mukana tulee pehmeä säilytyspussi aurinkolaseille.  


Kolme kokoa:
 
Looping 1 pienimmille lapsille, ikäsuositus 0-18 kk 
Looping 2 -kokoluokka on lapsille, joiden ikä on 18-24 kk 
Looping 3 on suunnattu 2-4 -vuotiaille lapsille