Hoitolaukku

Tarvitsen uuden hoitolaukun, sillä vanhaan Marimekon kassiin mahtuu juuri ja juuri Eliaksen tavarat. Sinne pitäisi myös mahtua vauvan ja minun tavarat. Halusin jonkun hienon laukun, joka voisi mielummin olla ihan tavallinen laukku, joka olisi vaan tarpeeksi iso, hieno, ja siinä olisi olkahihna, josta sen saa roikkumaan vaunujen työntöaisaan. Lisäksi olisi hyvä, että siinä olisi paljon taskuja ja käsikantokahvat. Luovuin jo toivosta, koska kaikista tuntui puuttuvan jotakin, tai sitten ne maksoivat niin paljon.

Kävin eilen kaupungilla ja törmäsin sattumalta MicMac sandy bag laceen, kun olin menossa katsomaan Eliakselle kurahousuja - jotka tietysti sitten unohdin.

Laukku on mielestäni nätti, siinä on sekä olkahihna, että "käsikahvat" ja se vaikutti aika isolta. Ainut, ettei siinä ole kovin paljon taskuja.. niinkuin yleensä käsilaukuissa ei ole. Nyt en vaan osaa päättää, ostaisinko valkoisen, joka on mielestäni hienomman näköinen


Vai mustan, jossa ei heti näkyisi kaikki lika (Eliaksen kengät osuvat kassiin, jos kassi roikkuu työntöaisassa ja Elias etummaisena/ylempänä)


Kotiintulovaatteet

Kun vauvan sukupuoli on paljastettu jo muillekkin, en malta olla esittelemättä täällä vauvan kotiintulovaatteita :)

Jotka näyttävät tältä:


Kietaisubody 56cm H&M

Sukkahousut 56cm Kappahl

Potkupuku 56cm H&M
Tätähän myydään Hennesissä  yöpukuna, mutta mielestäni tämä käy hyvin potkupuvusta ja näyttääkin enemmän siltä, kun on tuollaista velourkangasta. Halusin vauvalle kotiintulovaatteeksi potkupuvun, kun Eliaksellakin oli, eikä oikein missään ollut sellaisia.

Ruskovillan silkkimyssy päähän

Ja Eliakselta perityt lapaset ja villasukat. 
Pitäisi varmaan pyytää mummia kutomaan lisäksi villalapaset.

Päälle Kappahlin superihana neulehaalari,
 johon vaihdoin vaaleanpunaiset napit valkosilla pilkuilla.


Ja koko paketti vielä Wallaboon kaukalolämpöpussiin

Vieras talossa..

Eikä ihan tavallinen vieras, vaan..

Kilpikonna



Kilpikonna on alunperin minun, mutta koska asuimme kerrostalossa, jossa koirat juoksentelivat vapaana pihassa, eikä kilpparia oikein voinut viedä ulos, on se asustanut vanhemmillani. Nyt vanhempani lähtivät reissuun ja kilpikonna tuli meille siksi aikaa. Aika vähän se Eliasta kiinnostaa. Välillä käydään kurkkaamassa, missä kilpikonna on ja joskus saatetaan hiukan koittaa, mutta kyllä se aika rauhassa saa olla.

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa kunnolla ulkoiluttamassa Tickettiä Eliasta, niin että poika pääsi vähän itse kävelemään ja touhuamaan. Vaikka aika vähäistä se vielä on.
Pitäisi varmaan hommata ne kurahousut, niin raaskisi surutta antaa kontata tuolla maassa ilman, että ainut puku on rymytty. :)


Välikautta

Muhun ei oikeen oo useimmat tän kevään poikien haalarit iskenyt, mutta kyllä meillekin jotakin löytyi. Yleensä oon ihastunut Mini A Turen tai Racoonin vaatteisiin, mutta tällä kertaa ei niistä löytynut mitään. Racoonilta olis kyllä tytölle löytynyt söpöjä pukuja. Ticket to heaven ei oo ennen pahemmin iskenyt, mutta kevään Jam suit oli mielestäni kiva. Limenvihreä houkutteli raikkaudellaan, mutta valitsin kuitenkin varman päälle ruskean. Sen kanssahan sopii vaikka vaaleansiniset tai limet hatut ja hanskat! Otin pienimmän koon (80) ja sekin on sen verran reilu, että menee mahdollisesti vielä syksylläkin. 




Käveltiin Eliaksen kanssa aamupäivällä mummilaan ja mummi teki Eliakselle uuden välikausilakin. Illalla oltiin Eliaksen kanssa kahdestaan kotona ja innostuin innostuttiin  sovittelemaan vähän Eliaksen välikausivaatteita, vaikka osa vielä puuttuu.

 Koitin ensin ottaa vaatteista kuvia lattialla, mutta mun kuvausassari on vähän turhankin avulias välillä, eikä siitä sit oikeen tullu mitään.


Eikun kuteet niskaan ja menoks. Vähän haastetta kuvauksiin, kun on niin vikkelä malli.



Velourhattu mummin tekemä, välikausipuku Ticket to heaven: Jam suit,  kengät Ecco




Vaunuissa pysytään hetki paikallaankin. Tässä kuvassa muuten myös meidän uudet tuplavaunut.



Vielä pitäisi hommata jotkut sellaiset välikausikintaat parien lapasten lisäksi. Myös kurahousut ja saappaat olisi hankintalistalla, jos vaikka Elias pääsisi jo vähän pihaleikkeihin. Kevyempiä pipojakin pitäisi hommata sitten ilmojen lämmetessä.

Nyt on silmät niin ristissä, eikä nettikään oikeen pelitä, että taitaa olla parempi mennä nukkumaan!